”Kunpa ei kiusattaisi eikä uhkailtaisi.” 


Sateenkaarinuoret eivät toivo kohtuuttomia:
kiusaamisen ja syrjinnän loppumista.
Yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kunnioittavaa kohtelua.
Tänä vuonna nostamme esiin sateenkaarinuoret.

Haastamme kaikki mukaan: Jokaiselle sateenkaarinuorelle kuuluu oikeus olla avoimesti ja ylpeästi juuri sellainen kuin on.

Yli puolet sateenkaarinuorista kohtaa syrjintää. Vihapuhettakin he kohtaavat paljon.
Vihapuhe vaarantaa nuorten hyvinvoinnin ja aiheuttaa monelle sateenkaarinuorelle pelkoa, surua ja ahdistusta.
Sateenkaarinuorista vain noin puolet koki saavansa apua aikuisilta silloin, kun sitä todella tarvitsee.

Tule mukaan tukemaan työtämme sateenkaarinuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin eteen.
Teemme töitä 52 viikkoa vuodessa, kunnes sateenkaari-ihmisten syrjintä on historiaa.
Silloin meitä ei enää tarvita.

Lahjoita sateenkaarierityiseen nuorisotyöhön

Lahjoitan joka kuukausi

Tai

Lahjoitan kerran

Voit lahjoittaa myös MobilePayn lyhytnumerolla 89834.

Miksi lahjoittaa?

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Helsinki Pride -yhteisö ry:n työn tavoitteena on tukea erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lhbtiq+ -ihmisten osallisuutta ja ennaltaehkäistä yksinäisyyttä sekä syrjäytymistä yksilöllisen tuen ja yhteisöllisen toiminnan avulla.

Yhteystietoni

* Pakolliset kentät

Maksu

Suojatut maksut uusimmilla salausprotokollilla, jotka on suunniteltu täyttämään korkeimmat teollisuuden standardit.

Maksu Mobilepaylla

Pivo

Maksu verkkopankissa

Siirto

Yhteystiedot

Helsinki Pride -yhteisö ry
Tallberginkatu 1 C / PL 168
00180 Helsinki
Y-tunnus: 1091779-5
toimisto@pride.fi
Rahankeräyslupa: RA/2022/1171